Olen tässä pohtinut näiden kahden kasvatusmetodin eroja ja sitä, mitä ne ihan oikeasti tarkoittavat. Olen huomannut, että ihmisten käsitykset poikkeavat toisistaan joskus melko hurjasti.
Se, että kirjoitan tähän omia mielipiteitäni, ei tarkoita sitä, että toisenlainen kasvatus olisi väärä. Mun mielestä jokainen kasvattaa lapsensa parhaaksi näkemällään tavalla, eikä ole mun asia puuttua, ellei siitä aiheudu vaaraa lapselle tai jollekkin muulle. Me ihmisetkin ollaan erilaisia, joten ei meitä voi ihan samalla tavalla kasvattaakkaan. On herkkiä, vilkkaita, rauhallisia, kovapäisiä, ujoja, sosiaalisia ja ties minkälaisia ihmisiä. Uskon, että ujo herkkä lapsi tarvitsee erillaista kasvatusta kuin esimerkiksi vilkas uhmakas lapsi. Tärkeintä, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja saa hyvän pohjan elääkseen tässä yhteiskunnassa.
Miten itse käsitän lapsentahtisen kasvatuksen
Lapsi saa ikätasonsa mukaista ohjausta ja virikkeitä. Eli uusia asioita opetellaan kun lapsi on ikänsä ja erityisesti kehitystasonsa mukaan niihin valmis. Ei kaikkea nyt ja heti. Näkyy ihan kaikissa arjen askareissa. Esim syöminen. Pelkällä maidollahan kaikki alkuun pääsee, mutta vähitellen kun maito ei enään pelkästään ravinnoksi riitä, totutellaan uusiin makuihin, ihan vähän kerrallaan. Päivän ja yön erottaminen toisistaan, yhdessä leikittävät leikit, niin kehittävät kuin ei niin tarkoituksen mukaiset (tarkoitan tällä, että lapsi kehittyy varmasti leikkiessään aina, mutta joskus leikin tarkoitus voi olla myös vähitellen kehittää lapsen taitoja, motorisia, kielellisiä, vuorovaikutus, oikea ja väärä yms.) Tällaisia kehittäviä leikkejä tulee leikittyä ihan huomaamattakin varmasti jokaisella vanhemmalla lastensa kanssa.
Miten olen huomannut joidenkin muiden käsittävän lapsentahtisen kasvatuksen
Lapsi saa kaiken silloin kun hän itse haluaa. Lapsi luo näin oman rytminsä ja kaikki muut toimivat lapsen halujen ja mielialojen mukaan
Mitä minulle vastattiin kun kyselin näistä neuvolassa
Meillä on ihana neuvolatäti ja höpistään millon mistäkin. Nämä kasvatusasiat tulivat puheeksi tänään poikien 10kk neuvolakäynnillä. Olin käsittänyt ihan oikein tämän lapsentahtisen kasvatuksen. Kuulemma tuo sana on saanut todella monia eri merkityksiä, koska liian harvoin näitä termejä kunnolla avataan. Jokainen luo oman mielikuvansa.
Miten itse näen vapaankasvatuksen
Mulle itselleni tuo termi on hirviö. En oikein edes ymmärrä sitä. Olen saanut käsityksen, että lapsi saa tehdä mitä vaan, elää niinkuin pellossa ja oppia asiat ilman vanhempien ohjausta. Toivon, että olen tässä täysin väärässä. Jos ajatellaan sitä kassajonossa tapahtunutta piimäepisodia, joka pyöri netissä ainakin jossainvaiheessa, se kuvastaa käsitystäni vapaastakasvatuksesta. Se meni suunnilleen näin: Lapsi tönii edessä olevaa miestä ostoskärryillä. Äiti ei tähän puutu millään tavalla, joten tönitty mies sanoo asiasta. Äiti tuumaa, että me toteutamme vapaata kasvatusta. Kun ostoskärryillä töniminen ei lopu vaikka mies oli asiasta sanonut useaan otteeseen lapsellekkin. Avaa mies piimäpurkin, kaataa piimän lapsen äidin päähän ja toteaa, minäkin olen saanut vapaan kasvatuksen.
Työskentelen lasten parissa ja olen työssäni saanut myös toimia näiden vapaankasvatusten hedelmien kanssa. En halua, enkä voisikaan tänne kirjoitella kenenkään hoitolapseni tai heidän perheiden asioista. Voi olla, että monikin mun hoitolapsi on saanut vapaankasvatuksen ja lapsella menee ryhmässä todella hyvin tai onkin ehkä jopa se kiltein lapsi, ei voi tietää, mutta joukkoon mahtuu niitäkin joista sen huomaa. Seuraava tarina ei ole tosi, mutta kirjoitan sen siksi, että vastaavanlaisissa keskusteluissa olen ollut. Tämä ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään.
Esimerkki tilanteesta jossa selviää perheen tukevan vapaata kasvatusta:
Ensimmäistä luokkaa käyvä lapsi saapuu kerholle, säntää ohjaajan luokse silmät loistaen.
Ohjaaja: Sullahan on tainnut olla tosi hyvä päivä kun olet noin iloinen?
Lapsi: Joo, arvaa mitä!!! mä sain näin paljon karkkia (kaivaa takintaskustaan kasan tikkareita)
Ohjaaja: OHO!!! Mistä sä tikkareita olet saanut, oliko jollain synttärit?
Lapsi: Kävin kaupassa
Ohjaaja: Millon sä kävit siellä kaupassa? Muistathan, että koulusta tullaan suoraan kerhoon?
Lapsi: No kävin tossa matkalla, ei mun vanhemmat ole koskaan sanoneet etten saa mennä kauppaan matkalla.
Ohjaaja: No voidaan vielä sun vanhemmille sanoa, että kerhomatkalla ei mennä kauppaan, koska me ohjaajat huolestutaan jos lapset ei tule tiettyyn kellon aikaan mennessä…. ja eihän koulussakaan saa pitää rahaa mukana.
Lapsi: Ei mulla ollutkaan rahaa.
Ohjaaja: No kuka noi tikkarit sulle osti?
Lapsi: Ei kukaan… mä vaan laitoin ne taskuun ja lähdin.
Tästä seurasi pitkä keskustelu siitä ettei varastaminen ole oikein ja että meidän pitää mennä palauttamaan ne tikkarit. Lapsi oli sitä mieltä, ettei hänen vanhempiaan haittaa että hän otti tikkarit.
Äiti saapuu hakemaan lastaan, istutaan alas ja jutellaan aiemmin tapahtuneesta.
Ohjaaja: Lapsesi mielestä teitä vanhempia varastaminen ei haittaa, mutta minä sanoin että kyllä se varmasti haittaa
Äiti: Joo, koskaan ei saa varastaa, ei keneltäkään.
Lapsi: Mutta äiti, ette te ole koskaan sanoneet mulle ettei saa tai että se olisi väärin (lapsi itkee) ette edes sillon kun otin sen yhden kaverin lelun kotiin.
Äiti: Ei niin kun haluttiin, että saat kasvaa ja oppia vapaasti.
Tästä keskustelu jatkuu, mutta ohjaaja ymmärtää lasta nyt paljon paremmin. Myös sen miksi kyseisellä lapsella on ollut vaikeaa sopeutua ryhmään ja miksi niitä puhutteluja on monesti useaan kertaan päivässä milloin mistäkin (joskin puhuttelu on ehkä vähän värä sana, enemmänkin keskustelu siitä mikä meni pieleen. Mun tarkotus ei ole pitää mitään aikuisen yksinpuhelua/saarnaa, vaan puhua lapsen kanssa asiat niin, että lapsi saa ensin itse kertoa mitä tapahtui, mikä siihen johti, miksi se herätti minkäkinlaisia tunteita. Yleensä lapsi jo itse ymmärtää mikä meni pieleen ja se onkin se keskustelun tavoite. Itse kerron miltä se minusta tuntuu ja ehkä siltä mahdolliselta toiselta osapuolelta. Yhdessä voidaan sitten miettiä miten seuraavaksi toimitaan ja miten jatkossa vastaavassa tilanteessa yritetään toimia) .
Jos vapaa kasvatus menee niin överiksi, että lapsi ei vielä kouluikään mennessä tiedä perus juttuja siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä, on se lasta kohtaan mun mielestä TODELLA VÄÄRIN. Lapsi tekee jotain väärää edes tietämättä mitä tekee. Eli toisinsanoen yhteiskunta kasvattaa lapsen, ei omat vanhemmat.
Tämäkin käsitys vaihtelee varmasti paljon ihmisten välillä. Jotenkin ajatus siitä, että omat vanhemmat eivät olisi olleet moksiskaan kun saavuin teininä kotiin ympäripäissäni, on mulle karmiva. Joo, olishan se sillon ollut kiva kun olis päässyt ihan kaikesta ilman sanomisia, jos ei olis ollut rajoja. Mutta jälkeenpäin sen ymmärsi, että mun vanhemmat ovat asettaneet mulle rajat rakkauttaan, koska eivät halunneet että satutan itseni (en nyt puhu mistään pienistä ruhjeista). Ja kyllä, vaikka mulle asetettiin rajat, opin monet asiat kantapään kautta. Silti tuntuu hyvältä, että kyllähän mua oltiin varoitettu.. eli ihan hyvin olis vanhemmat voineet useaan otteeseen sanoa ”Mitä mä sanoin, olis kannattanut kuunnella” Jos lapsi on saanut kasvaa liian vapaasti, tulee ongelmia todennäköisesti viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi menee hoitoon tai kouluun (olen työni kautta huomannut). Lapsiryhmässä on sännöt, joita on noudatettava, siellä onkin yhtäkkiä ne rajat joita ei ennen ole ollut ja ne ovat ihan jokaiselle lapselle samat. Ei se vaan toimi jos jokainen tekee isossa ryhmässä ihan mitä tahtoo milloin tahtoo.
Se mitä termi vapaakasvatus oikeasti pitää sisällään en tiedä. Jos joku sanoo minulle antavansa lapselleen vapaan kasvatuksen, en mä sitä tuomitse, mutta kysyn mitä näille vanhemmille vapaa kasvatus käytännössä tarkoittaa.
MLL:n sivuilta löytyi paljon kasvatukseen liittyvää. Linkistä löytyy myös juttua tuosta vapaasta kasvatuksesta ja lyhyesti tiivistettynä lapsi saa tehdä mitä haluaa, milloin haluaa. Vapaa kasvatus näyttäytyy lapsen silmiin usein vanhempien välinpitämättömyytenä. Lapsi joutuu tekemään liian isoja päätöksiä ilman vanhemman tukea.
Miten haluan kasvattaa omat lapseni
Aika pitkälti mun kasvatus”ihanne” tulee kotoa, siitä miten minut on kasvatettu. En kuitenkaan sano, että kasvatan lapseni samoin. Toivon, että teen sen vielä paremmin. Se onnistunko vai en, sitä ei voi kukaan vielä tietää. Se perus ajatus mulla on rajat ja rakkaus. Tuossa järjestyksessä kirjoitin, koska itse näen noiden olevan yksi ja sama asia. Luon rajat, koska rakastan. Rajat ovat mulle rakkauden tuotos. Toki voin rakastaa vaikka en rajoja asettaisikaan, mutta suojellakseni lapsiani ne easetan. Ainakin lapseni tietävät missä se raja kulkee. Ylityksiä tulee varmasti, mutta niistä toivottavasti eniten myös oppii. Liikaakaan ei voi suojella, mutta aina voi varoittaa ja kieltää, vaikka lapsi sen tekisi kuitenkin. Rakkauden näytän muutenkin kuin rajojen asettamisena. Nyt sylittelemällä, suukottelemalla, hoivaamalla, leikkimällä, sanomalla, että rakastan jne. Kun lapset kasvaa löydetään uusia tapoja. En mä usko että 15-vuotiaana pojat enään kauheesti innostuvat jos nappaan syliin, rutistan ja suukotan, tai eihän sitä koskaan tiedä.
Jos meidän pojista tulee yhtään sellaisia kuin me vanhemmat ollaan oltu, tarvitsevat he todellakin ne rajat. Ja jos jokin on EI, niin sitten se on EI. Olen sitä mieltä, että lipsua ei saa. Meidän vanhempien on vedettävä yhtä köyttä. Samat säännöt niin isän kuin äidinkin kanssa. Osaan olla tiukka, mutta myös valtava pehmo. Täytyy vaan osata olla molempia sopivassa suhteessa. On hyvä, että olen nähnyt työni kautta paljon erilaisia perheitä ja työtovereita, joilta olen voinut oppia ja poimia itselleni hyväksi havaitsemiani keinoja ja tapoja. En mä mikään super kasvattaja ole, mutta opin kokoajan.
Haluan opettaa pojilleni erityisesti toisten ihmisten, sekä itsensä kunnioittamisen ja hyvät käytöstavat. Nuo ovat minusta asioita jotka kantavat elämässä jo pitkälle. Toivon, että omalla toiminnallani vahvistan lasteni fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja luon heille hyvän itseluottamuksen. Itseluottamus on toki asia, joka muuttuu ja kasvaa vuosien mittaan, mutta siihen voi vaikuttaa yllättävän pienillä asioilla. Se miten ajattelen kasvatuksen toteuttavani, on juttu ihan erikseen. Jos mä tähän alan kaikki keinot listaamaan, tulis tästä paksu kirja, ei blogipostaus.
Hauan myös osallistaa lapsia mahdollisimman paljon. Olen itse ”joutunut” kotona tekemään niitä ei niin kivoja kotitöitä, mutta hyvä sekin. Osallistumalla tein osuuteni perheen eteen ja sain siitä myös viikkorahaa, jonka käytin mihin halusin. Pitkään (varmaan vuoden) säästin viikkorahoja saadakseni ensimmäisen kännykkäni. Opin, että raha ei kasva puussa, sen eteen on tehtävä työtä. Ja saadakseen elämässään yleensäkkin haluamiaan asioita on niiden eteen tehtävä työtä. En ole syntynyt kultalusikka suussa eikä ole meidän pojatkaan ja hyvä niin. Koen itse saaneeni hyvän pohjan elämälle kotikasvatuksesta. On toki asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin ja jotka itse haluan tehdä toisin, mutta ainakaan musta ei kasvanut uusavutonta prinsessaa, joka ei käsiään likaa, joka ei osaa laittaa ruokaa ja juoksee häntäkoipienvälissä kotiin kun ne rahat jotenkin kummasti vaan loppu. Ei pahalla kenellekkään.
Toki nyt ollaan omien lasten kanssa vasta alkumetreillä ja monikin asia voi vielä muuttua. Kasvatan lapsia lapsentahtisesti, eli tietenkään vielä ei olla lähelläkään noita juttuja mistä äsken kirjoitin. Kuitenkin pojat näkevät päivittäin kotiaskareita, juttuja joita teen. Kerron pojille aina mitä teen ja miksi, vaikka eivät sitä vielä ymmärräkkään, mutta jossain vaiheessa kyllä. Toki esim. pyykkien viikkaaminen yksin, olisi huomattavasti opeampaa, mutta samalla kun teen kotitöitä voin myös olla lasten kanssa ja leikkiä, vaikka sitten niillä pyykeillä. Sana EI on tullut mukaan kuvioihin kun pojat ovat alkaneet liikkumaan ja kiinnostumaan aivan kaikesta. Meillä ei siis varota kyseistä kieltoa. Ei mun tarkotus ole sitä viljellä hyödyttömäksi, mutta itse en koe tarpeelliseksi jättää sitä kokonaan pois. Asiat voi sanoa roisinkin esim. Ei saa juosta sisällä, voisikin olla sisällä liikutaan kävellen. Sekin on vahvistuva menetelmä kasvatuksessa, EI- sanan pois jättäminen. Tarkoitus kai on vain vähentää sitä, mutta jotkut käsittävät ettei lapselle saa sanoa ollenkaan EI.
Tutkia meillä saa ihan vapaasti kunhan se ei ole vaarallista. On asioita jotka ovat EI, esim. pistorasiat, sähköjohdot ja kaukosäätimet, tietokoneet ja kännykät (vaikka eivät olekkaan vaarallisia nuo kolme viimeistä). Myös leluista syntyviin riitoihin puututaan. Jos toisen kädestä vie lelun syntyy kamala huuto. Puutun tilanteeseen silloin kun huomaan ettei toinen usko kun toinen kieltää. Kun tätä on toistettu moneen otteeseen ”Ei saa ottaa toisen kädestä” on se vähän vähentynytkin jo. Ja pojat ovat kumpikin oppineet myös puollustamaan itseään kun ovat ymmärtäneet että se ei ihan oikeasti ole OK vaan mennä ja repiä lelua toisen kä kädestä.
Elämä tulee olemaan täynnä iloa, surua ja vaikka mitä. Toivon että valmistan lapseni mahdollisimman hyvin tulevaan. Pettymyksiltä ei välty kukaan, joten ei niiltä tarvitse suojella lastakaan. Ensin toki pettymykset tulevat pienemmässä mittakaavassa, jotta niitäkin oppii vähitellen käsittelemään.
Uskon, että suurin osa kasvattaa lapsensa poimien tapoja ns. eri menetelmistä, käyttäen maalaisjärkeä, mutta löytyy niitäkin, joilla jonkun metodin noudattaminen menee ihan överiksi tai sitten se tulkitaan vaan jotenkin kummallisesti. Kukin kuitenkin tavallaan oman lapsensa parasta ajatellen.
Itse sanoisin rajat ja rakkaus kunniaan! Ottakaa vanhemmat vastuu omien lastenne kasvatuksesta ja muistakaa, että ne ihmiset, jotka työskentelevät lastenne parissa tukevat teitä teidän kasvatustyössänne. Mitä avoimempia olette lastenne hoitajille, sitä helpompi hoitajien on toimia ns. oikein lapsesi kanssa sekä ymmärtää lasta.(en tarkoita, että teidän tulee avata koko elämänne, mutta jos perheessä on esim. jonkinsortin kriisi, olisi hoitajien hyvä asiasta tietää voidakseen tukea lasta parhaansa mukaan ja miksi ei perhettäkin.)
Musta olis tosi kiva lukea miten ihmiset jotka kokevat antavansa lapselleen vapaankasvatuksen sen toteuttavat ja miksi juuri vapaakasvatus. Toivoisin saavani jonkun ymmärryksen ja selkyyden itselleni tästä asiasta, koska uskon, että on ihmisiä, jotka ihan oikeasti toteuttaa vapaatakasvatusta järkevästi. Jotenkin en haluaisi uskoa, että kaikille vapaa kasvatus merkitsee sitä mitä luin tuolta MLL:n sivuilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti