Elämää pikakelauksella

30.9.2014 20.16

Arki rullaa hurjaa vauhtia enkä ole ehtinyt tänne kirjoitella. Päivät rytmittyy poikien syöntien mukaan, eli eletään kahden- kolmen tunnin sykleissä. Päivät hujahtaa ohi hetkessä ja tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. 

Ollaan kuitenkin päästy ulos täältä meidän omasta valtakunnastamme. Vaunulenkkejä on tehty jonkin verran ja kyläilty myös. Omaa mieltä piristää aina kun pääsee vaihtamaan vähän ympyröitä tai kun joku käy täällä meillä kylässä. Vaikka myönnän että tarvii tänne väliin niitäkin päiviä kun ollaan ihan vaan oman perheen kesken, lojutaan sohvalla ja katsotaan leffoja.

Olavi odottaa lenkillelähtöä poikien kanssa

Olavi vahtii jälleen

Kaksi vahtii yhtä

Pojilla oli vajaa viikko sitten kontrolli sairaalassa. A-poika oli ylittänyt jo kolmen kilon painon kuudella grammalla ja B lähestyy vauhdilla tuota maagista kolmen kilon rajaa. Hienoa että pojat kasvaa! Nyt siirretään isompaa poikasta vähitellen apteekin korvikkeesta kaupan korvikkeeseen, kummasti parantaa taloudellista tilannetta kun maito maksaa huomattavasti vähemmän… vaikka eipä siinä, raha on kuitenkin aivan toissijanen juttu poikien hyvinvointiin nähden. Pienempi poika syö apteekin korviketta vielä melko pitkään. Nenämahaletkut on pojilla edelleen vaikka pääsääntöisesti syövät jo melko hyvin itse. Saatiin lääkäriltä myös lupa vähentää yösyöttöjä, joten maidon kerta annos suureni. Nyt syödään 7x75ml maitoa vuorokaudessa. Letkut nyppästään pois viimeistään kastejuhlaan mennessä, saahan ne takasin jos on tarvetta.

Miesten hetki <3

Omia fiiliksiä

Musta tuntuu, että poikien syntymän jälkeen mieliala on melkonen vuoristorata. Moni juttu johtuu varmasti paljon kaikista hormonaalisista vaihteluista, mutta osa ihan vaan väsymyksestä. On ihanaa olla äiti, mutta samalla myös kamalaa. Poikia en antaisi pois mistään hinnasta, mutta pakko myöntää, että välillä pikkasen ottaa päähän!!!

Tänään mulla oli jälkitarkastus ja käytiin läpi näitä mieliala hommia. Sain täytettäväks sellasen mielialakyselyn, josta laskettiin pisteet.Pisteet määrittelee sen tarviiko apua esim masennukseen ja minkä tasonen masennus on kyseessä. Hoitaja sano, että jos pisteet olis menny yli kolmentoista, olisin ns. normaalia väsyneempi ja kenties masentunut. Mun pisteet oli seitsemän. Vastasin rehellisesti kaikkeen enkä yrittänytkään peitellä sitä, että joskus ei oo ihan kaikki muumit laaksossa. Hoitaja sanokin ettei mun tapauksessa olis ollu yhtään ihmeissään vaikka pisteet olis ollu melkosen korkeat kun oli tuo alku sen verran rankka, sekä kaksi vauvaa ja ensimmäiset lapset. No mun pisteet oli kuitenkin ihan normaalit.

Pääosin mulla on ihan hyvä fiilis, mutta joskus tuntuu ettei mikään onnistu. On jännä miten sitä syyttää itseään aivan kaikesta. Jos joku asia menee pieleen, mun pää sanoo sen olevan mun vika vaikka näin ei olisikaan. Tajuan sen itsekkin, mutta joku tuolla aivoissa niksahtaa ja vollotan kuinka surkea oon, kuinka mikään ei onnistu, olen huono äiti, täysin turha jne. Hetken kuluttua fiilis on aivan päinvastainen.Näitä hajoomisia tulee ja menee… mutta myönnän, että nyt mut on erittäin helppo suututtaa.

Riittämättömyys on se tunne mikä on heti toisena kaiken hyvän jälkeen. Riittämättömäksi itsensä tuntee usein. Jos yhden lapsen vanhemmatkin tuntee sitä niin ei ihme jos näin tuntee myös useamman lapsen kanssa. Pahimpia on ne hetket kun kaksi vauvaa haluaa samaa asiaa samaan aikaan, huutavat kaikkialla muualla paitsi sylissä ja silloinkin hiljenevät vain kun kävelet ympyrää ja hytkyt. Otat yhden vauvan syliin, saat vauvan hiljenemään, mutta edelleen se toinen huutaa. Lasket sylissä olevan vauvan pois sylistäsi ja otat huutavan syliin, jolloin myös se sylistä pois joutunut jatkaa huutoaan. Yrität pitää vauvoja sylissä yhtä aikaa, mutta kiukkuinen lapsi vääntelehtii ja kääntelehtii, jolloin toteat ettei se vaan onnistu ja taas on kaksi yhteen ääneen huutavaa vauvaa. Jatkat vuorottelua ja tunnin kuluttua huomaat olevasi edelleen samassa tilanteessa. Jumppaat vauvoja, annat tutin, kannat, laulat, juttelet, mutta aina vähintään toinen itkee. Siinä raivoomisen keskellä teet vauvoille maitoa ja toivot sen auttavan, ehkä niillä on nälkä… aina ei ole, mutta aina voi yrittää. Eniten tuoitku raastaa mieltä silloin kun se on samanaikaista ja öisin vaikka huutajia olisi vain yksi. Täytyy vaan hengittää syvään ja ajtella itkun väkisinkin loppuvan joskus. Pitää vaan yrittä pysyä itse rauhallisena… helpommin sanottu kuin tehty. Päivisin mua ei kyllä yhtään haittaa jos toinen itkee, sen jaksaa hyvin. Vaikka toki olis kivempi jos pojilla olis vaan kaikki hyvin eikä tarttis itkeä. Yleensä meillä itketään nälkää tai vatsan väänteitä.

Olo silloin kun kaksi huutaa yhtä aikaa

Fiilis kun huutoa on jatkunut yli tunnin...

Välillä tekee mieli huutaa... etenkin jos yöllä ei nukuta

mutta kun lopputulos on tämä....

... on aivan huippu, voittajafiilis!

Oon onnellinen että toistaseks kovin moni ei oo mulle sanonut ”Siinähän kaksi menee kuin yksiskin” NO EI MENE!!! (ei ainakaan mun taidoilla) Onhan niitää vauvoja kuitenkin kaksi... tai no jos joudut vaihtamaan useinkin neljä vaippaa vartin sisään, syöttämään lastasi kahdesta tissistä tai pullosta samanaikaisesti jos yksi lapsi huutaa kahden lapsen volyymilla, riisuu itsensä jo vauvana niin että puet vauvasi kaksi kertaa peräkkäin ilman että syynä on falskaava vaippa tai ääni joka kertoo kuinka vaippa täyttyi jostain haisevasta. Jos kannat useamman vauvan tarpeet mukanasi aina kotoa lähtiessäsi, käytössäsi ei ole edes sitä yhtä vapaana olevaa kättä jne. Voisin jatkaa tota listaa loputtomiin. Toki mulla ei ole kokemusta yhdestä lapsesta, joten en tiedä… mutta joskus mietin, etenkin öisin olevani jo nukkumassa jos lapsia olisi vain yksi. Uskon kuitenkin että niitä positiivisia asioita on kaksosissa paljon enemmän kuin näitä ns työllistäviä ja niitä taas ei muut kuin kaksosten vanhemmat pääse kokemaan, Ja kyllä varmasti useamman eri ikäisen lapsen vanhemmalla on sitten taas aivan omat haasteensa. Se on juttu aivan erikseen kuinlka sovittaa elämä yhteen eri ikäisten lasten kanssa, mutta siitä mulla ei ole kokemusta. Enkä sano sitäkään, että kaksosten vanhemmilla olis automaattisesti vaikeampaa kuin yhden. Se on ihan lapsesta/lapsista ja sinusta itsestäsi (asenteesta) kiinni millasta se elämä on. Jos on yksi vauva joka kärsii esim koliikista, on elämä varmasti raskaampaa kuin kahden ns. helpon vauvan kanssa. Nostan hattua kaikille vanhemmille jotka jaksavat kamppailun itkuisen lapsen tai sairaan lapsen kanssa, on lapsia sitten yksi tai useampi. Mutta palatakseni tähän siinähän kaksi menee missä yksikin kommenttin. Sairaalassa hoitaja kertoi erään miehen sanoneen ystävälleen, joka oli kyseisen kommentin heittänyt ja sen jälkeen tuumannut lähtevänsä pesemään autoaan. että pese samalla meidänkin auto. Tähän ystävä oli tokassut että siinä on ihan hirvee homma ja aikaa menee kaks kertaa enemmän… NIINPÄ…. 

Mutta joo, vaikka fiilikset heittelee ihan miten sattuu ja vaikka hommaa riittää yllinkyllin jokaiselle kädelle ja jalallekkin niin pakko olla onnellinen tietysti pojista, mutta myös siitä, että meidän pojat on reippaita pieniä ihmisen alkuja. Koen, että meidän pojat on ns helppoja vauvoja (ainakin vielä). Vaikka valvotut yöt ja päivät on rankkoja niin kyllä noita pikkusia jaksaa rakastaa, ihmetellä ja ihailla. Välillä vaan pitää purkaa se väsymys ja riittämättömyys vaikka ihan vaan huutamalla peilikuvalleen niin jaksaa taas kummasti paremmin :D Nyt oon erityisen kiitollinen näistä hyvin nukutuista öistä. Pojat ovat saaneet (ainakin hetkellisesti) mahtavat unenlahjat. Nyt meillä herätään syömään vain kerran yössä!!! Toivottavasti tämä jatkuu, mutta jos ei niin nautitaan tästä nyt :)