Lepoa

28.3.2014 8.24
Oon ollu tän ja eilisen päivän sairaslomalla kovan päänsäryn takia.... Nyt pieni tauko kivusta, joten päätin käyttää sen hyväkseni ja kirjoittaa pään tyhjäksi.

Nyt kun huono olo on helpottanut, tilalle tuli aivan järjetön päänsärky. Mulla harvoin särkee päätä, mutta tääkin on näitä raskausajan ihanuuksia. Särkee, viluttaa ja säryn vuoksi myös oksettaa... taaskaan ei tekis mieli syödä mitään. Yritän hellittää päänsärkyä runsaalla veden juonnilla, syömisellä ja levolla. Töissä yritin vielä keskiviikkona olla, mutta päänsärky+ lapsiryhmän äänet + liikkuminen + auringonpaiste ei tunnu kovinkaan hyvältä kun pelkkä päänsärkykin on jo tosi raastavaa.

Iho on myös alkanut kutista. Iltasin kutina on tosi kova ja inhottava. Iho kutisee lähinnä siltä alueelta, jonka päällä makaan. Loppuraskaudessahan kutina viittaa yleensä raskaushepatoosiin ja tuollloin kutisee kämmenet ja jalkapohjat, mutta tässä vaiheessa sen vaaraa ei vielä pitäisi olla (nyt alkoi rv16). Oon rasvannut ihoa kookosöljyllä, mutta nyt päätin ottaa ainakin hetkeksi käyttöön tuon bepancare raskausrasvan (hirveen kallista). Kutina on jo päivän käytön jälkeen vähän hellittänyt, joten käytän nyt jonkin aikaa tuota rasvaa ja käyn ostamassa sitten kokeiluun muita mulle suositeltuja rasvoja (kerron niistä sitten kun olen kokeillut).

Raskaus on kyllä ihmeellinen asia, vaikka oon voinu välillä tosi huonosti, joka päivä väsyttää ja on tosi voimaton lötkö fiilis, niin silti on vaan hirmu onnellinen. Sitä en kyllä juuri nyt voi allekirjoittaa, että raskaus olis mun elämän parasta aikaa, mutta voisin sanoa tätä raskaimmaksi ja ihmeellisimmäksi ajaksi. Raskasta fyysisesti ja ihmeellistä ja ihanaa noin niinku muuten.

Kun tuli ekaa kertaa se fiilis että olen ”valmis” ottamaan tämän uuden harppauksen elämässäni, ajattelin joutuvani odottamaan ainakin vuoden saadakseni mitä haluan. Ajattelin olevani odottava äiti, joka jatkaa joka aamuisia punttitreenejään ja aamuhölkkiä koiran kanssa. Liikun aivan kuin ennen ja hellitän vasta raskauden loppupuolella. 26.12.2013 oli se päivä... kun olin ”valmis” ja niin myös mieheni, yritys voi siis alkaa. Jatkoin liikkumista aivan kuin ennenkin.. tietysti. Vähän reilun viikon kuluttua ihmettelin voimattomuutta, enkä vain jaksanut tehdä treeniä loppuun.. vatsaa nippaili ja vihloi, menkat siis vissiin alkamassa... niitä siinä sitten odottelin kunnes tein testin. Olin aivan haltioissani kun raskaustesti näytti plussaa. Olin varma, että lapsen saanti kestää ikuisuuden ja kuuluisin siihen joukkoon, jotka ei ehkä edes saa lapsia. Kun saatiin kuulla lapsia olevan kaksi, saimme myös tietää niiden saaneen alkunsa 26.12.2013... jokseenkin uskomatonta! Voin vain kuvitella, miltä tuntuu yrittää ja yritää... se on varmasti todella rankkaa ja lähetän hurjan paljon voimia kaikille, jotka yrittävät kovasti tai eivät voi omia lapsia saada. Silti en halua pitää omaa onneani piilossa.

Ennen tietoa kahdesta lapsesta, pidin itseäni aivan onnettomana odottajana... Toiset urheilee minkä ehtivät ja energiaa tuntuisi olevan vaikka muille jakaa. Itse makaan sängynpohjalla ja teen välillä tuttavuutta ystävääni vessanpönttöön, ruoka ei maistu, liikkua ei jaksa, hieman reippaampi kävely saa sykkeen kohoamaan liikaa, paikallaan seisominen pyörryttää, vatsaa vihloo jne.. Mikä mussa on vikana, mietin usein. Syy tähän kaikkeen selvisi, sisälläni kasvaakin kaksi uutta elämää. Tieto oli samaan aikaan ihana, helpottava, mutta myös pelottava ja todella hämmentävä.

Toki raskaudet ja ihmiset ovat erilaisia. On yhden lapsen odottajia sekä monikko odottajia, jotka eivät raskauden aikana kärsi juuri mistään vaivoista ja sitten on ne odottajat, jotka yhdestä tai useammasta lapsesta riippumatta oksentavat koko raskaus ajan. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kahden lapsen odottaminen vie paljon enemmän voimia fyysisesti kuin yhden ja elimistö käy läpi myös huomattavasti suuremman myllerryksen. Monikkoraskaudessa täytyy olla myös varovaisempi, ei siis mitään raskasta nostelua yms (toki yhdenkin lapsen kanssa varovaisuus ja oman kehon kuunteleminen on enemmän kuin tärkeää). Liikuntaan saadut ohjeet katsotaan aina odottavalle äidille sopiviksi. Itse olen tosi pieni ja hentorakenteinen, joten mun täytyy olla kuulemma hyvin varovainen, etten rasita itseäni liikaa ja aseta pähkinöitä vaaraan. Myönnettäköön, että ei näillä voinneilla mitään kovin suurta jaksa tehdäkkään. Mutta tosiaan kaikista näistä vaivoista huolimatta olen super onnellinen tuleva mamma, innolla jään odottamaan millaiset voinnit seuraavaksi :D

Jepskukkuu, jos nyt vaik menis vähän lisää nukkuu!

ps. sori tää postaus ilman yhtään kuvaa... en jaksanu alkaa nyt räpsimään :)