Vuosi on kulunut hurjaa vauhtia. Vastahan pojat syntyivät ja nyt juhlistettiin jo ensimmäistä syntymäpäivää!
Väsäsin pojille kakkua, ei siitä ihan sellanen tullut miten sen päässäni näin,
mutta ei siitä rumakaan tullut. Synttärikoristeita saatiin kaverilta, kiitos niistä :)
Vaikka aika on kulunutkin vauhdilla, on tähän vuoteen mahtunut paljon. Nyt huomaa kuinka pian unohtaa ne alkumetrien vaikeudet ja väsymyksen. Sitä on niin onnellinen ja ylpeä omasta perheestään.
Ennen poikien syntymää, ajattelin, että vauvavuosi kestää ikuisuuden. Miten sitä jaksaa vaan olla kotona kun ei työnsä puolesta tapaakkaan enään päivittäin aikuisia ihmisiä. Nyt sitä vaan miettii minne tämä vuosi oikein hujahti.. koiranpennut kasvaa nopeasti, ei ihmislapset… voi kyllä hekin kasvavat, aivan liian nopeasti. Töihin mulla ei olis vielä mikään hinku, mutta pakkohan sitä on itseään alkaa siihenkin valmistamaan.
Myönnän kyllä, että tähänkin vuoteen on kaiken ilon ja onnen lisäksi mahtunut paljon valvottuja öitä, väsymystä, itkua ja epätoivoa. Alussa syytti itseään aivan kaikesta,olin huono äiti kun en voinut antaa pojille enmpää aikaa kohdussa enkä heidän synnyttyään voinutkaan imettää. Itkin paljon niin ilosta kuin surustakin. Yöllä valvoessa aika tuntui ikuisuudelta… myös alkuun sairaalassa olo, poikien kasvaminen ja oma parantuminen tuntuivat kestävän loputtomiin… me ei koskaan päästäsisi kotiin sairaalasta, en enään koskaan nukkuisi hyvin, saatika tuntisi oloani pirteäksi ja hyväksi. Mutta niin se vaan kaikki kääntyi aina vain parempaan ja jälkeenpäin huomaa, kuinka lyhyitä ne sillä hetkellä ikuisuudelta tuntuneet hetket olikaan.
Hetkeäkään tästä vuodesta en vaihtaisi pois, en niitä huonojakaan, niistäkin oppii ja löytää itsestään uutta voimaa kun huomaa selvinneensä. En voi sanoa vauvavuoden olevan helppo, vaikka tämä onkin ollut helpompaa mitä oletin, mutta vuosi on lopulta lyhyt aika… tämä vuosi on kasvattanut hurjan paljon. Onhan tämä tämmöstä haasteesta toiseen etenemistä, mutta myös ilosta iloon kun huomaat kuinka oma lapsi kehittyy, kasvaa ja oppii aina vaan uutta. Omia lapsiaan rakastaa aivan valtavan paljon.
Itselle jaksamisen kannalta on ollut tärkeää myös meidän mahtavat tukijoukot, jotka ovat antaneet apuaan ja mahdollisraneet meille myös sen parisuhde ajan, ajan vain meille kahdelle. Hyvinvoivat vanhemmat ovat parasta lapsilleen.
Nyt nokka kohti taaperoaikaa ja sen tuomia touhotuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti