Ketjureaktio

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että kaikki menee päin persettä? Minusta tuntuu….

Kello on kaksi iltapäivällä, olen pakannut poikien tavarat jumboreissua varten. On sovittu, että menään junalla Tikkurilaan, josta hypätään miehen kyytiin ja ajellaan ostoksille. Päätän, että kolmelta ollaan kävelemässä juna-asemalle. Meillä on tunti hyvää aikaa,syötän pojat ja vaihdan itselleni vaatteet.

Meidän muruset on reippaita poikia syömään, eihän siihen hommaan mene kuin vartti…. jos ei lasketa mukaan tämänkertaista kaaressa päin seinää lentävää lautasta, joka matkallaan saa aikaan kauniin sosekuorutuksen keittiöön. Ei riitä, että sosetta on jo yhdessä seinässä, lattialla, pöydällä ja syöttötuoleissa, lisäksi soseella leikitään ruokasotaa, jolloin myös kaksi poikaa ja toinenkin seinä on ytäpäältä soseessa. Uudet sapuskat kehiin, jotta jotain menisi vatsantäytteeksikkin. On aivan turhaa yrittää siistiä poikia talouspaperilla, joten kannan pikkuherrat kylpyhuoneeseen, riisun, suihkutan ja kiedon pyyhkeisiin. Ensimmäinen herra käsittelyyn, kuivataan ja laitetaan vaippa. ”Valmis” veijari ulos kylppäristä ja suuri luotto siihen ettei tie vie keittiön sosehelvettiin. Nappaan kylppärin lattialla pyyhkeensä märäksi leikkineen kundin kuivumaan, etsien samalla kuivaa pyyhettä. Viimein mulla on kaksi puhdasta vaippahousua… tai sitten ei. Tie ei ollut vienyt keittiöön, koska matkalta löytyi jotain paljon mukavampaa… KAKKAA! Eteisen lattialla istui poika pois revityn vaippansa kanssa taputtelemassa iloisena vaipan sisältä löytynyttä tavaraa…. Kakkakäsi kylppäriin, eteisen siivous samalla estellen toista sotkemasta itseään. Uusi peseytyminen ja vaipan lisäksi päälle vaatteet molemmille.

Noin, enään keittiön siivous, vaatteiden vaihto itselle, ulkovaatteet pojille (onneksi Suomen kesä on niin kovin lämmin, että kesällä ”ei” tarvitse moista tehdä), pojat rattaisiin ja kipitys junalle. 

Onneksi pojat leikkii tyytyväisenä keskenään silläaikaa kun itse riehun keittiössä rätin kanssa. Viimeinen pyyhkäisy ja valmista!!! Samalla sekunnilla kuuluu kova räminä ja tajuan jättäneeni kylpyhuoneen oven auki. Pyykkiteline oli kaatunut, mutta helpotukseksi kumpikaan touhuaja ei jäänyt sen alle, HUH! Taas muistin, että jos leikit sujuu turhan hiljaisesti, jokin on pielessä… pojilla oli asiat oikein hyvin, sen verran iloinen naurunkäkätys alkoi kun näin sen kaaoksen (mua ei naurattanut yhtään)… Kaikki, siis aivan KAIKKI mikä kylppäristä irti lähtee, oli levitetty pitkin lattioita… vaippoja (onneksi puhtaita sellaisia), pyykkejä, rasvapulloa, lattialastaa, puhdistuspyyhkeitä, pyyhkeitä yms. Nyt ei ole enään aikaa siivota, joten potkin ovesta pursuilevat tavarat kylppärrin, nostan veijarit eteiseen ja piilotan sotkun kiinni laitetulla ovella.

Pojille ulkovaatteet pikaisesti päälle ja menoksi. Mutta EI, liian helppoa. Kaikki on valmista kun huomaan toisen murusen punoittavan naaman ja kuulen murinaa ja ähinää… se on tietään ulos tekevä kakka…. poika pois rattaista, ulkovaatteet pois, housut pois, body auki, vaippa pois, peppupesu, uusi vaippa, body kiinni, housut jalkaan, ulkovaatteet päälle ja jos nyt pääsätis lähtemään. Ai mutta koira äkkiä pissalle ja sitten mennään. Ollaan pahasti myöhässä, ajattelin, mutta kappas, kello on tasan kolme, ollaan siis aikataulussa.

Painelin junalle hirmuista vauhtia. Asemaliturilla huokaisen, ehdittiin vielä kaiken tämän jälkeen junaankin, MAHTAVAA!!!! Joskin mahtavampaa olisi ollut jos saapuva juna olisi ollut jotain muuta kuin vanha!!! Kun ei tuo meidän panssarivaunu mahdu moiseen historialliseen kulkuneuvoon, joudutaan odottamaan seuraavaa.. no ei se ole kuin kymmenen minuuttia. Tämän kymmenen minuutin aikana katsoin jalkojani, mulla oli mustat sukkahousut aivan täynnä valkoista koirankarvaa, eikä tietenkään mukana sellasta karvanpoistaja teippirullaa… samassa tajuan, etten vaihtanut vaatteita. Mulla on päällä jotain räjähtänyttä, soseista ja todella hikistä (kiitos aiemman puuhastelun), hiuksetkin on harjaamatta, ne muutamat, jotka ovat vielä jäljellä… Ei voi mitään, olen pienten kaksosten äiti, mulla on kai oikeus näyttää tältä. Sentään tälläkertaa mun kengät on samaa paria.

Lopulta selvittiin jumboonkin, eikä kukaan tainnut luoda muhun edes sääliviä katseita.. Toisaalta harva edes huomaa mua, ne katsoo vain poikia ja pojat hymyilevät katsojille takaisin. Ja ne jotka huomaavat minut, kauhistelevat vain mun pienuutta, miten olen selvinnyt raskaudesta ja synnytyksestä…Mutta hei, tämä on oikein hyvä näin.

Ja koska kaikesta täytyy löytää ne positiiviset puolet niin sainpahan aiheen mistä kirjoittaa sekä hien pintaan ilman juoksulenkkiä tai salitreeniä. Siivosin myös myöhemmin sen kylppärin siistimmäksi mitä se oli ennen kaaosta. JA mkä parasta, tunsin itseni taas vaihteeksi superihmiseksi! Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, äideille, iseille, isovanhemmille, lastenhoitajille jne.

Ps. Teininä mulla oli vanhemmuudesta paljon karumpi kuva mitä tämä on oikeasti ollut. Tämähän on aivan mahtavaa, joskin myös raskasta. Teininä kuitenkin mietin, että miksi niin moni pienen lapsen äiti kulkee ihmistenilmoilla kulahtaneissa vaatteissa, hiukset takussa ja naama luonnontilassa. Kun minusta tulee joskus äiti, aion laittaa itseni nätiksi joka päivä. On siistit vaatteet ja meikit viimisenpäälle. Nyt sanon teiniminälle vain että Mietippä uudelleen…..