TJ 0

Joulu on juhlittu, vuosi on vaihtunut. En ole kirjoitellut joulunvietosta enkä mistään muustakaan pitkään aikaan. Olen keksinyt niin paljon muuta puuhaa ja halunnut viettää aikaa perheen kanssa. Kone on saanut mun osalta nyt vaan lepäillä.

Mun elämässä on hujahtanut yksi kesä, kaksi joulua ja kaksi vuodenvaihdetta aivan liian nopeasti. Pojat ovat kohta puolitoistavuotiaita, vaikka juuri äsken olivat niin kovin pieniä. Täällä juostaan, kiljutaan, nauretaan, kiipeillään aivan kaikkialle, pidetään hauskaa.. täällä eletään elämää, luodaan muistoja ja rakastetaan.

Mua itseäni kuitenkin ahdistaa… sisällä on möykky, jonka yritän piilottaa, en itseni tai muiden vuoksi, muiden paitsi omien lasteni. Teen kaikkeni ettei ahdistus näkyisi pojille, en halua tartuttaa tätä tunnetta heihin.  Mulla on semmonen olo kuin tämä olisi ollut viimeinen päivä jonka saan viettää lasteni kanssa, niinkuin joku olisi viemässä heidät multa pois. Vaikka ei se onneksi niin ole. Mun hoitovapaa vaan on nyt ohi. Huomenna palaan töihin, jos vaan vointi sallii.. viimeiset kaksi päivää kuumeillut.

Töihin paluu ei ole se ahdistuksen syy, oikeastaan on ihan kiva mennä töihin, mutta haluaiisin salakuljettaa omat lapsetkin sinne vaikka taskussa. En olisi ikinä uskonut, että tämä tilanne olisi näin pelottava. 

Kun kuulin, että pojat pääsivät perhepäivähoitajalle ja sain huomata että hoitaja vaikuttaa oikein mukavalta, ajattelin että nyt on helppo palata töihin. Ei se vaan niin mennytkään. Uskon kuitenkin, että pojilla menee hoidossa hyvin. Varmasti on hyviä ja huonoja päiviä, mun vaan täytyy kestää se kaikki. Mun täytyy kestää se, etten saakkaan enää viettää kaikkia päiviä omien lasteni kanssa. Se tässä on pahinta, ei se työ tai hoitoon vieminen. Edessä tämä on väistämättä joskus ja ehkä tämä tekee meille kaikille myös hyvää.

Ennen raskautta ajattelin, että kotiin jääminen lapsen/lasten kanssa ei sopisi mulle ollenkaan. Mulla oli paljon pelkoja lastensaantiin liittyen. Nyt ne kaikki pelot on kohdattu ja osoittautuneet täysin turhiksi. Olen viihtynyt poikien kanssa kotona todella hyvin, tylsää ei ole ehtinyt tulemaan. Nyt on aika kohdata tämäkin vaihe elämästä, jonka joskus ajattelin olevan ikuisuuden päässä. Nyt se kuitenkin on tässä. Aamulla toivonmukaan valmistaudun töihin, puen pojat, pakkaan heidän hoitokassinsa ja suuntaan kohti poikien hoitopaikkaa ja omaa työpaikkaa.