Kasvukuulumisia

Heippa! Viime kasvukuulumisista on taas hurjan monta kuukautta, joten jos nyt hieman päivitetään sitä missä meillä mennään. Tälläkertaa annetaan Oliverille suunvuoro.

Hähää!!!!!! mepäs päästiin viikko sitten taas käymään siellä paikassa missä oltiin ihan pieninä vauvoina. Siellä oli kiva huone ja siellä huoneessa kaksi tätiä. Toinen täti kyseli äitiltä ja isiltä jotain juttuja.. vissiin liitty jotenkin meihin ja toinen täti leikki meidän kanssa. Sillä tädillä oli paljon kivoja leluja, ihan erilaisia kuin kotona. Niin ja sitten se täti tarjos meille jotain tositosipientä syötävää. Oskari söi tapansa mukaan ahneesti kaiken mitä täti antoi ja vaikka minäkin olen perso ruualle, en uskaltanut ottaa niitä syötäviä… katselin vaan vaikka mieli olis kovasti tehnyt maistaa. Mutta enhän mä kehdannut kun Oskari söi niin paljon, ei olis sille tädille jäänyt yhtään mitään. 

Niin ja käytiinhän me taas siinä laitteessa joka kertoo kuinka paljon me painetaan. Osattiin molemmat hienosti istua ja odottaa, että paino tulee varmasti oikein… pituuden mittaaminen on yleensä meistä molemmista tosi kurjaa, mutta koska päästiin käymään siellä meidän ihan ekassa kodissa, oli kaikki jutut hurjan hauskoja… neuvolassa voidaan sitten taas kiukutella. Toinen tädeistä sanoi, että ollaan kasvettu hienosti ja otettu kiinni niitä, jotka ovat syntyneet meitä vanhempina. Ollaan kuitenkin vielä pieniä… en ihan ymmärrä miksi sanovat meitä pieniksi kun yletetään jo melkein minne vaan ja jos ei yletetä, otetaan jotain kättä pidempää avuksi. Se täti joka meidän kanssa leikki, huomasi, että ollaan tosi taitavia ja osataan jopa sellasia juttuja, joita meidän ei vielä edes tarttis osata. Oskari on mua parempi kävelemään, mutta Oskari ei osaakkaan tulla alas sieltä minne kiipeää…. minä osaan joskus… Mutta nyt ne sano, ettei meidän enään tarvitse käydä siellä. Se on musta ihan tylsää, koska tykkään käydä siellä. Se paikka oli joku sairaala. Äiti taisi sanoa sitä Hyvinkään sairaalaksi. siellä me joskus köllittiin. Ennen kotiin lähtöä saatiin tervehtiä vielä sitä tosi kivaa tätiä, joka syötti ja sylitteli meitä tosi paljon kun oltiin vauvoja. Se täti oli meidän oma hoitaja ja huolehti meistä aina.. vaikka kyllä äiti ja isikin huolehti, mutta eivät voineet olla meidän kanssa ihan koko ajan. Meidän hoitaja täti oli ihan ihmeissään kun meistä on kasvanut näin isoja poikia. Näytettiin sille kuinka osataan hurjastella käytävällä. Minä pikakonttasin ja Oskari yritti juosta. Sitten me lähdettiin autolla hakemaan ukkia meidän mukaan hoploppiin. HopLop on paras paikka ikinä!!!!!!!

Me osataan nyt molemmat kävellä ja kiipeillä. Oskari on parempi kävelemään ja osaa vähän juostakkin. Tosin minä olen parempi kävelemään kengät jalassa. Tykätään leikkiä hippaa. Leikitään sitä kahdestaan ja välillä äitin ja isin kanssa. Hippaleikissä kuuluu kiljua, etenkin silloin jos joku saa sut kiinni. Äiti sanoo, että me ollaan vilkkaita. En ihan tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jos se liittyy jotenkin vauhtiin niin se meillä on kova! Jos ei kävellen ehdi niin konttaamalla ehtii varmasti… äitiäkin karkuun! Musta on myös kiva jekutella ja kyllä Oskarikin osaa. On myös hurjan hauskaa jos meitä kielletään. Oskari joskus uskookin, mutta minä illistelen ja teen uudestaan… tosin silloin joku yleensä suuttuu eikä se sitten enään oo kivaa…

Meillä on oma kieli, ymmärretään toisiamme, mutta muut aina ei. Kyllä äiti ja isi melko hyvin tajuaa mitä me tarkoitetaan. Ja jos ne ei ymmärrä niin aina voi osoittaa. Musta on kiva kun äiti kertoo mulle sen yhden luukun valoista ja nappuloista. Sen luukun takana on astioita. Ne nappulat on kiinnostavia. Osoitan äidille niitä vuoronperään ja äiti kertoo mitä siitä tapahtuu. Sitten minä kerron sen kaiken Oskarille. Ei osata vielä samaa kieltä kuin muut, mutta ymmärretään kyllä jo melko hyvin mitä meille puhutaan ja tiedetään juttujen nimiä, niinkuin mikä on lamppu ja sellasta. Äitin korvaan meidän puhe kuullostaa kuulemma tältä ”Tättättä tätä ttä tää”. Osataan me kuitenkin sanoa ota, tätä, tota, äite (äiti), Oo (Olavi), pu (lamppu), o’ou ja muuta pientä. 

Ollaan myös apuna monessa esim. imuroinissa, lattianpesussa ja pyykkien laitossa. Ollaan tosi taitavia löytämään roskat lattioilta Olavin karvoista lähtien ja Oskari on taitava tarkistamaan ettei vaatteidenpesukoneeseen jäänyt yhtään vaatetta. Tykätään myös siivota kaikkia paikkoja joihin yletetään ja alimmissa sälekaihtimissakaan ei ole enään pölyä… tai ei ole oikeastaan kaihtimia ollenkaan… enään…. ja no ollaan siivottu ne palikat joita joku on laittanut joka seinän alaosaan… isi sanoi jotenkin näin ”OLIVER! EI! nämä ei ole leluja, nämä on lattialistoja ja me tarvitaan niitä”. Että tämmöstä meille tänne kuuluu… palikoita on lattioilla, mutta niitä ei saa siivota.

-Oliver

Pojat kävivät siis sairaalassa korjatun iän mukaisessa 1-vuotis tarkastuksessa  ja kaikki oli kuten pitää ellei jopa vähän paremmin. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Täällä touhottaa kaksi erittäin vilkasta, sosiaalista, iloista ja ketterää poikaa. Menoa ja meininkiä riittää ja hyvä niin! Nyt on hiljaisuus laskeutunut meidän kotiin, nukutaan yön yli ja aamulla jatketaan taas tohinoita. 

-Sanna äippå